Selaillessani nettiä ihan kuin vahingossa eksyin teidän sivuille ja tuli entiset ajat mieleen. Olen itse asunut perheineni Uumajassa ja ollut kerhon toiminnassa mukana, johtokunnassa ja toimistolla olin töissä jonkin aikaa. Tanhuissa
joka viikonloppu hypittiin innolla ja oli oikein hauskaa, Lisbetin ja Raunon ohjauksessa. Kaikissa mahdollisissa toiminnoissa oltiin aina mukana ja ystäviä saatiin niiden mukana. Vuonna 1987 muutimme takaisin Suomeen Pomarkkuun ja kieltämättä vahän aikaa oli kuin
tyhjän päällä, kun ei ollut jokaviikkoista hauskaa toimintaa.
Ihan innolla huomasin, että teillä taitaa mennä hyvin. Tuntuu siltä kuvien ja artikkelien perusteella, että jäseniä on ihan kivasti, vai onko? Uusia kasvoja oli oikein paljon, ainoastaan Helin, Lisbetin, Raunon ja Marjatan tunnistin
joistain kuvista. Mökkikin on näköjään pystyssä ja kovasti mukana toiminnassa. Lapsia ja nuoria myös näkyi paljon kuvissa, HYVÄ TE!!
Me olemme kyllä oikein hyvin viihtyneet täällä Pomarkussa, mutta joskus tulee ne Uumajan ajat mieleen ja muistelemme niitä aikoja ihan hyvällä. Kiitos siitä kuuluu hyville ystäville ja varsinkin USK:lle.
Välittäisittekö terkkuja meiltä eteenpäin tutuillemme, MEILLÄ ON TEITÄ KAIKKIA IKÄVÄ.
OIKEIN HYVÄÄ SYKSYN JATKOA TEILLE KAIKILLE JA HYVÄÄ TOIMINNAN JATKOA.
Mary ja Jussi Rajala
Pomarkku